Kasvatustoiminta Raekissa lähti alunperin liikkeelle kenttäratsujen kasvattamisella. Mukana on ollut alusta sti hyvin erilaisten rotujen kirjo ja pian myös pinotuslajit alkoivat vaihtua kenttäratsastuksesta myös este ja koulupainotuksiksi. Tärkein kasvatusrotumme on Welsh cob, pienimuotoisesti myös suomenhevonen. Cob-kasvattimme tunnistaa liitteestä Rhew, suomenhevoset saavat nimensä eteen liitteen Raekin. Kasvatit pyritään nimeämään aakkosjärjestyksessä.
Kaikki myymämme kasvatit ovat terveitä ja niillä on mahdollsuudet pärjätä hyvin painotuslajissaan.
Jokaisen kasvatin ja uuden omistajan kanssa sovitaan tarkemmin myyntiehdoista. Pääsääntisesti toivon että ennen kasvatin ruunausta tai "äkkikuolemaa" ilmoitettaisiin asiasta minulle, mikäli hevosella on kasvatukselista arvoa. Kasvatin omistajuus siirtyy täysin uudelle omistajalle, mutta myynnin yhteydessä tulee uudet sivut ilmoittaa joko myyjän tai uuden omistajan toimesta. Muussa tapauksessa, minulla on oikeus ottaa kasvattini takaisin. Kasvatin voi luopumis-tilanteessa halutessaan myös palauttaa Raekiin.
Toivomme että uudet omistajat pitävät antamansa lupaukset. Kaikki kasvattimme syntyvät harkituista yhdistelmistä, vanhemmilta tarkistetaan astutusvaiheessa pelkän menestyksen lisäksi sekä suku että luonne.
Rhew Jackdaw, menestynyt kisaradoilla ja edelleen ilman kotia. Lisätietoja kasvattilistasta.
| A | 05.03.2006 | sh-t. | Raekin Aksiooma SLA-II | i. Oopperan Kummitus | e. Saagan Finlandia |
| B | 19.10.2007 | ish-o. | Bartimeus Faw | i. O'Connor | e. Karkate Radon |
| C | 24.10.2007 | holst-t. | Crossword Faw | i. Rossia | e. Equator Equation |
| D | 06.01.2008 | sh-o. | Raekin Diagonaali | i. Ruisperkele | e. Raekin Aksiooma |
| E | 18.03.2008 | sh-o. | Raekin Enigma | i. FNS Hellurei | e. Raekin Aksiooma |
| F | 23.03.2008 | holst-o. | Fandango the Faw | i. Nathaniel | e. Equator Equation |
| G | 21.04.2008 | wd-o. | Rhew Cadno Ddu VWY-II | i. YAN Liberate | e. Eden Newlyn |
| H | 23.03.2008 | ish-t | Herringbone Faw | i. Randall Ion | e. Karkate Radon |
| I | 29.04.2008 | trak-t. | Important Imagination Faw | i. Killjoy QÈ | e. Massdestruction QÈ |
| J | 06.06.2008 | wd-o. | Rhew Jackdaw | i. YAN Metaphor | e. Rhagair |
| K | 20.07.2008 | wd-t. | Rhew Kay Hysain | i. Chelsea's Kye May | e. Rhagair |
| L | 19.04.2009 | sh-t. | Raekin Logia | i. Vaapukan Rudolf | e. Raekin Aksiooma |
| M | 21.05.2009 | wd-t. | Rhew Meridian | i. Ch Ewythr Igor | e. Rhagair |